Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Rakovalkea

 

Erämaa, laavu ja sen edessä loimottava rakovalkea on tunnelmaa, jota nykypäivän retkeilijä ei monesti kohtaa. Rakovalkean tärkein tarveaine, kelohonka on suojeltu, eikä sitä saa ottaa käyttöön edes kaatuneena kuin maanomistajan luvalla.

 

Etelä-Suomessa kelohonkia ei enää juuri tapaa. Nykyiset nopeasti kasvaneet männyt, eivät myöskään vastaa polttoarvoltaan tiheäsyisiä ja tervaisia keloja, joita tarvitaan oikeaoppisen rakovalkean tekoon. Kuusi ei myöskään sovellu rakovalkean ainestarpeeksi kipinöinnin vuoksi.

 

Rakovalkean synnystä on monenlaisia kertomuksia, Tunnetuin niistä lienee, että sen keksi laiska jätkä. Jätkä hoiti huonosti vuorollaan kipinämikon tehtäviä. Tällöin suuttuneet kumppanit olivat karkottaneet miehen laavusta ja aamulla miehet herätessään huomasivat, että jätkä oli rakentanut aivan omanlaisensa tulineuvon eli kaksi pölkkyä päällekkäin, joiden välissä tuli leimahteli pienellä ja tasaisella liekillä.

 

Niin tai näin, rakovalkea on varmaan kehitetty vuosien kuluessa eräperinteen myötä ja se on ollut metsäseuduilla käytössä, jossa on ollut riittävän järeää puutavaraa. T. I. Itkosen mukaan rakovalkea on ollut lähinnä suomalaisten käytössä ”Notio mainitaan jo Kemin-Lapissa v. 1639. Luodaan lumivalli, pannaan päällekkäin kaksi runsaan sylen pituista kuivaa pölkkyä, rakoon pientä kuivaa puuta sytykkeeksi, kalikat molempien pölkkyjen päiden väliin ja laite tuetaan molemmilta puolin. Nuotio näyttää varhemmin merkinneen rakovalkeaa. Voidaan olettaa, että rakovalkean synty saattaa johtaa jopa pronssikauteen, koska sen rakentamiseen tarvitaan hyvä kirves.”

 

 Rakovalkean tekoon tarvitaan kaksi kelopölkkyä, joiden vanhana pituusmittana on ollut kirveenvarsi miestä kohden. Pölkkyjen paksuuden on pitänyt olla n. 30 cm, jotta ne riittäisivät palamaan koko yön ja antamaan lämpöä laavussa nukkujille.

 

Rakovalkeaa tehtäessä, on molemmista pölkyistä veistetty yksi puoli kirveellä tasaiseksi. Veisto­jälkeen on jätetty kuitenkin kiinni kiehisiä syttymisen helpottamiseksi. Pölkkyjen päihin on myös lyöty lovet, tehostamaan ilman kiertoa pölkkyjen välissä. Jos keloissa on oksia, ne kolotaan pois, koska oksakohdat palavat hitaammin. Alin pölkky on ollut mieluimmin paksumpi ja sen alle on asetettu jalaspuut, jotta pölkyt olisivat tukevasti paikoillaan palamisen aikana. Pölkkyjen pysyminen päällekkäin on lisäksi varmistettu tuoreesta puista tehdyllä tukirangoilla. Ne on lyöty maahan molemmin puolin pölkkyjä, ettei ylin pölkky pääse kierähtämään paikaltaan. Kelopölkkyjen väliin tehdään alussa poikittaiset tulkuspuut, jotka pitävät pölkkyjen välisen raon riittävän suurena n. viitisen senttiä, jotta tuli palaisi alussa tehokkaasti ja sytyttäisi molemmat pöllit tasaisesti. Sytyttämisvaiheessa rako täytetään kiehisten lisäksi pilkkeillä, jotta pölkyt saadaan palamaan koko matkalta. Joskus yläpölli tuetaan myös ns perkalla, jolla pyritään varmistamaan yläpöllin paikalla pysyminen. Rakovalkeaa laadittaessa, on otettava huomioon tuulen suunta. Pöllit asennetaan tuulen suuntaisesti ja sytytään tuulen yläpuolelta. Näin tuuli ja veto auttavat pilkkeet ja pöllit palamaan. Alkuvaiheessa voidaan myös lietsoa tulta, varsinkin jos tuuli on heikko. Palamisen ollessa tasaista, poistetaan tulkuspuut, mutta pöllien välissä pitää olla rakoa, jotta tuli kytisi koko yön pienillä liekeillä. Rakovalkean tarkoituksena on palaa mahdollisimman pienellä ja tasaisella liekillä. Joskus jopa joudutaan estämään liekkien leimahtamista täyteen paloon kastelemalla roihupaikkaa.

 

Mikäli riittävän isoja kelopölkkyjä ei ole ollut saatavilla, on vaihtoehtona käytetty rakovalkean mallia, jossa alimpana on ollut kaksi pölliä ja niiden päälle on asetettu kolmas pölli ja tällä on varmistettu, että pienemmän kokoiset pöllit kestäisivät pitempään yön aikana..

 

rb Lapinkävijä 1/2007

 

Lähteet Kullervo Kemppinen Poropolku kutsuu

Nalle Corander, Retkeilijän erätaidot

T. I. Itkonen Suomen lappalaiset

 

©2019 Kukasmaja - suntuubi.com