Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

”Alppikengistä jäljet vain jää”

 

Saksalaisten sotilaiden alppikengät olivat todennäköisesti ensimmäiset ”retkikengät”, joita Suomen Lapissa esiintyi. Sellaisen jäännökset löysin kerran vaelluksen jälkeen Luton rantatörmältä vanhan sotilasleirin läheisyydestä.  Meillä retkikenkinä suosittiin monoja tai sitten saappaita. Monot olivat varsinainen yleiskenkä, joita käytettiin niin talvella kuin kesällä. Monon heikkoutena oli kuitenkin lyhyt varsi, joten vetiseen maastoon niillä ei sopinut lähteä. Nahkasaappaissa oli sama ongelma, koska pohjakin oli nahkaa. Huolellisesta rasvauksesta huolimatta kosteus hiipi kengän sisälle ja nahkasaappaita oli vaikea saada kuiviksi yhden yön aikana.

 

Kemppisen legendaarisissa retkeilykirjoissa suositeltiin vaelluksille kumisaappaita, eikä retkikengät yleistyneet Suomessa kuin vasta 80-luvulla. Itse tutustuin retkikenkiin v.1986 ensimmäisen kerran Norjan vaelluksella. Huomasin, kuinka norjalaiset vaeltajat ihmettelivät meidän kumisaappaitamme kivikkoisilla poluilla. Norjalaisissa tunturituvissa oli myös omat kuivaushuoneensa retki­jal­kineille, joissa niitä rasvailtiin huolellisesti ennen päivän alkamista. Ensimmäisen Norjan reissuni jälkeen siirryin retkikenkien käyttäjäksi, sillä huomasin saappaiden hajoavan rakkaisessa maastossa melko nopeasti.

 

Keski-Euroopassa ja Norjassa tukevat vaelluskengät ovat olleet välttämättömyys. Vain nauhoi­tetulla korkeavartisella kengällä on voitu taata riittävä askeleen varmuus vaikeakulkuisilla vuo­ripolulla. Eräänlainen pohjoismainen sovellus on ollut ruotsalaisten kehittämä Lundhagens vaelluskenkä, jonka teräosa on kumia. Näin on taattu kenkään hyvä vedenpitävyys.

 

Vaelluskenkien uusi aikakausi alkoi, kun ne varustettiin 80-luvun loppupuolella Goretex  kalvolla. Tällöin Suomessa alkoi vähitellen herätä kiinnostus vaelluskenkiä kohtaan ja 90-luvulla niiden markkinointi ja yleistyminen oli huimaa. Goretex kalvojen ohella on tullut myös muita vastaavia kalvorakenteita, joka on johtanut kilpailun kiristymiseen ja samalla kenkien hintojen laskuun. Yhtenä kilpailuvalttina on ollut pohjan rakenne ja materiaali. Pohjaa kehittämällä kenkiin on saatu riittävä kiertojäykkyys sekä pohjan rakenteen jäykkyys, joka estää polun epätasaisuuden tuntumasta päkiässä. Suomessa on kuitenkin väitelty kiivaasti kenkien soveltumisesta rankoille vaelluksille. Onhan meidän maastomme perin erilaista kuin Keski-Euroopassa ja Norjassa. Myös korkeassa lumessa kumisaapas on antanut paremman suojan kosteutta vastaan. Tällä hetkellä lienee keskustelu paremmuudesta eri jalkineiden välillä laantunut ja kukin käyttää niitä jalkineita, joita katsoo kullekin vaellukselle paremmin soveltuvaksi.

 

Retkikenkiä on tällä hetkellä myytävänä monenlaisia. Äärimmäisenä esimerkkinä ovat ns. citykengät, jotka muistuttavat lähinnä lenkkikenkää. Niitä ei ole tarkoitettukaan maastokäyttöön vaan lähinnä kaupunkiolosuhteisiin tai sitten valmiille lenkkipoluille. Toisena ääripäänä ovat kiipeilykengät ja niiden tarkoituksena on suojata jalkoja esim. putoavilta kiviltä. Vaelluskäyttöön ne eivät sovi jäykkyytensä vuoksi. Tältä väliltä löytyy sitten monenlaista vaihtoehtoa. Kaikkein korkeavartisimmat soveltuvat hankaliin ja vetisiin maastoihin. Myös naisten ja miesten retkikengissä on eroja mm. keveydestä johtuen.

 

Uutena välineenä jalkineiksi on alettu markkinoida retkisandaaleita. Ne yleistyivät  90-luvun lopusta alkaen. Niiden kirjo ja hintataso on melkoinen. Tosin itse en ottaisi sandaaleita jalkaan vaellusosuuksille maastoon. Sen sijaan taukojalkineiksi tai kahluujalkineiksi ne kelpuuttaisin. Toisena jalkineina taukojen ajaksi ne saattaisivat olla mainiot välineet keveytensä vuoksi. Silloin voisi kuivatella ja tuuletella rauhassa kenkiä ja antaa jalkojen levätä ja kuivua hiestä kunnolla tunturin tuulissa

Juttu Lapinkävijässä kevät 2006

 

©2019 Kukasmaja - suntuubi.com